breastfeeding and proud of it!

Minua vaivaa edelleenkin neuvolan asenne 6kk-täysimetystä kohtaan. Lueskelin Imetyksen Tuki ry:n sivuilta muiden kommentteja imetyksen tukemisesta neuvolassa ja sainpa huomata, etten ole ainoa, jota neuvolan asenne ärsyttää. Neuvolan antama kannustus imetystä kohtaan tuntuu olevan jopa lähes ala-arvoista. Moni kirjoittaja antaa neuvolan antamalle imetysohjaukselle kouluarvosanaksi 4. Minusta tämä on sangen kummallista, sillä eikö nimi 'neuvola' jo kerro, että sieltä pitäisi neuvoja saada. Usein tuntuu, että neuvolassa terkkarit ovat niin kiinni niiden kasvukäyriensä tuijottamisessa, että kaikenlainen oman järjen käyttäminen unohtuu. Jos vauva ei kasva kauniisti keskikäyrän tuntumassa niin ruokintaa on muutettava ja äkkiä. Onkohan neuvolassa jokin palkintojärjestelmä niille terkkareille, jotka saavat pidettyä asiakkaansa parhaiten käyrien keskivaiheilla.

Minä olen onnekseni kovatahtoinen ja osaan ajatella omilla aivoillani. Jo synnytyssairaalassa minulle todettiin, että 'kyllä se vielä ensimmäisen kanssa menee, mutta mietippä sitten kun sinulla on toinen lapsi' kun pidin vauvaa paljon vierelläni imemässä. Toinen hoitaja puolestaan tiedusteli minulta sairaalassa, että olenko saanut ollenkaan nukuttua, kun tuntuu, että vauva on aina vierellä imemässä, kun hän on yöllä käynyt katsomassa tilannetta. Ehdotti vielä, että vauva voidaan ottaa heidän hoitoonsa yöksi ja ruokkia pullosta, että minä saan nukuttua. Jos olisin kuunnellut näitä kommentteja ja neuvoja, olisiko imetys lähtenyt sujumaan niin kuin se on mennyt? Tottakai minua hieman väsytti ja aivot olivat puuroa, mutta sellaista se alussa vain on.

Onhan se totta, että ensimmäiset ajat (viikot?) imetin hampaat irvessä, kun rintoihin sattui niin kovasti. Mutta kipu hellitti aina pian sen jälkeen kun imeminen pääsi vauhtiin. Ja lopulta rinnat kai tottuivat imetykseen ja kipu hävisi kokonaan. Ja onhan se välillä ollut tuskaisaa maata parikin tuntia samassa asennossa ja koittaa saada vauvaa nukahtamaan. Mutta selvitty on siitäkin. Viime aikojen ongelmana oli (tästä kirjoitinkin jonkin aika sitten) se, että Kuunsäde ei suostunut enää syömään sylissä ja sai sen kuuluisan rintaraivarin imettyään hetken. Tämä taisi olla juurikin siinä 3 kuukauden iässä, jossa rintaraivareita yleensä esiintyy. Noh, onneksi imetys onnistui sängyllä (tai lattialla) maaten, joten hommaa jatkettiin sitten niin. Jatkoin kuitenkin rinnan tarjoamista sylissäkin ja jos homma meni huutamiseksi jatkettiin sitten sängyssä. Ja nyt eräänä päivänä vain huomasin, että pitkään aikaan ei ole tullut parkua, kun sylissä syödään. Ei se ruoka aina maistu, varsinkin, jos ympäristössä on häiriötekijöitä, mutta eipä ole vielä nälkäänkään kuoltu. Tuokin oli yksi vaihe, missä olisi helposti saattanut taipua pullottelulle ja korvikkeelle.

Nyt, kun Kuunsäde on 5kk 1vk 2pv, on alkanut tuntua, että rinnat eivät enää ole niin täynnä maitoa. Uskon kuitenkin sitkeästi siihen, että kun maidon tulo on kerran alkanut, se ei yhtäkkiä vain lopu. Eipä ole Kuunsäde joutunut nälkäänsä itkemään, joten kai se sitten riittää. Ihan vain neuvolantädin kiusallakin mennään siihen 6 kuukauteen! (noh, toki annan muutakin ruokaa, jos vakavasti alkaa siltä näyttää, että Kuunsäde ei maitoa saa tarpeeksi) Sen jälkeen taitaakin neuvolakäynneillä alkaa ohjeistus siitä, milloin yösyötöt pitäisi lopettaa (ja vauva opettaa omaan sänkyyn), milloin lopettaa imetys kokonaan, miten paljon ja mitä ruokaa pitää antaa ja pitääkö antaa liharuokia (olen itse kasvissyöjä). Nykyään jo valmiiksi ärsyttää ennen neuvolaa. Pah!

ps: silsa ei suoranaisesti ole parantunut, mutta jotain on tapahtunut. Läikät eivät enää ole niin selkeitä ja yksittäisiä, vaan koko alue on punertava ja kuivakka. Jatketaan nyt vielä pari päivää tuota Daktarinia ja arvioidaan sitten tilannetta uudelleen.

ps 2: niin ja varmasti imetys ja kaikki muukin tulee olemaan erilaista toisen lapsen kohdalla, kun on tämä ensimmäinenkin huolehdittavana. Mutta miksi minun pitäisi nyt jo miettiä ja kantaa huolta siitä tilanteesta, joka on ehkä vielä vuosien päässä edessä. Haluan nauttia tästä (tällä hetkellä) ainokaisestani ja antaa hänelle huomiota niin paljon kuin mahdollista.