perjantai 28. maaliskuuta 2008

terveisiä neuvolasta

Neuvolakäynti oli siis tänä aamuna ja eipä sieltä mitään sen kummoisempia uutisia tullut. SF-mitta on nyt 32cm eli nätisti keskikäyrällä. Verenpaine ja proteiinit ok. Hemppakin on noussut 127, vaikka olen hieman nihkeästi rautatabletteja rouskuttanut. Ainiin, paino oli viimeinkin siirtynt uudelle kymmenluvulle, eli 70,8 kg oli nyt (loppukiri).

Mulla on ollut jo pidempään kipeä tuosta oikean kylkikaaren alta. Viime päivinä tilanne on kuitenkin ollut hieman parempi, mutta nyt on taas ihan kamalan kipeä. En tiedä, saiko neuvolan tädin painelu tuon kohdan taas kipeäksi. Auts! Mukula on arvion mukaan hyvin raivotarjonnassa. Eipä se tuota asentoaan ole turhan paljon vaihdellut: pää on siellä alhaalla, selkä menee keskivatsaa pitkin ja pylly on tuossa oikean kylkikaaren alla painamassa. Varpaat kutittelee sitten tuolla oikeassa kyljessä.

Nyt on hieman pöhnä, kun piti ottaa päikkärit, kun yöunet jäi hieman vähälle.

juuri + mukula 35+3

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

masu viikolla 35


Tässä on masu ajalla 35+0. Kuva on siis otettu eilen illalla. Onhan se hieman kasvanut edellisestä kuvauksesta (kts. postaus 24.12). Juuri nyt tuntuu, että maha poksahtaa kohta. Vielä pitäisi muutama viikko kestää. :-)

Mahtavaa!! Olen saanut yöunet takaisin. Jo VIITENÄ yönä olen saanut nukuttua kunnolla lukuunottamatta noin klo 3 vc-käyntiä. Tänään maistuivat vielä päiväunetkin, sillä yöunet jäivät hieman lyhyiksi, kun piti kuskata mies lentokentälle. Toivottavasti sillä ei ole vaikutusta tulevaan yöhön.

Olen viimeinkin aloittanut vauvatarvikkeiden pyykkäämisen. Lakanat ja harsot on jo pesty. Pitäisi seuraavaksi viikata ne kaappiin odottamaan käyttäjäänsä. :-) Eilen haettiin sänky ja viikonloppuna vanhemmat toivat turvakaukalon. Nyt alkaa tavarat, muutamaa pienempää hankintaa lukuunottamatta, olla valmiina.

Niin ja viimeinen työpäivä oli maanantaina. Ei kyllä ihan 100 %:sti voi vieläkään lomailla sillä opiskelujen loppuunsaattaminen vaatii vielä hieman ponnisteluja. Toivottavasti saan kaiken hoidettua ennen kuin Mukula päättää ulostautua!

Perjantaina neuvola!

juuri + mukula 35+1

tiistai 18. maaliskuuta 2008

yökyöpeli

Täällä taas valvotaan. Viime yönä meni puoli viiteen. Nyt kello on vasta pikkasen päälle puolen yön. Saa nähdä miten pitkään tänä yönä kukutaan.

Viime perjantaina oli neuvolakäynti. Se oli aika pikainen käväisy, mutta kaikki oli hyvin. Tällä kertaa ei virtsassakaan ollut proteiinia ja verenpaine oli ok. Hemoglobiinia ei mitattu (en ole syönyt rautatabletteja, mutta älkää kertoko kenellekään). Peipin sydänäänet kuuluivat hyvin ja neuvolantädin arvion mukaan se köllöttelee nätisti pää alaspäin ja pylly/selkä jossain napani paikkeilla. Varpaat on kai sitten tuolla oikean kyljen alla, minne edelleenkin pistää ikävästi.

Uutena oireena minulla on sormien kipeytyminen. Ei ne mielestäni kovasti turvoksissa ole olleet (vaikkakin otin kyllä jo sormuksen pois). Mutta aamulla kun herää, on sormet kipeät (tai pikemminkin jäykät) ja niitä pitää hieman verrytellä ja koukistella. Aika äkkiä se jäykkyys sitten häviää ja esim. näppiksen kanssa ei vielä ole ollut ongelmia. Kummallisia vaivoja. Ranteet eivät enää ole olleet niin kipeät, eli on nyt sitten siirtynyt vaivat noihin sorminiveliin.

Ainiin, tuosta neuvolakäynnistä vielä. Itseäni hieman huolestuttaa, kun paino on edelleen vain pudonnut. Nyt on 69,2 kg eli pudonnut 100g edellisestä neuvolakäynnistä. Lisäksi sf-mitta on kasvanut vain 0,5 cm (mikä menee jo kevyesti virhearvioiden sisällekin) edellisestä, ollen nyt 30 cm. Tuo alkaa olla keskikäyrän paikkeilla, joten mitään huolta ei vielä ole, mutta selvää laskusuhdannetta on kyllä ollut havaittavissa. Enkö siis syö tarpeeksi? On kyllä niin, että ei ole ollut oikein nälkä viime aikoina. Mutta jos ei nälätä, niin pitäisikö sitä kuitenkin vain tankata. Ja hedelmiä ja salaattia on kyllä tullut syötyä paljonkin, mutta ne eivät varmaan kovasti lihota. Normaalisti olisin tyytyväinen, mutta nyt huolettaa, että saako Mukula tarpeeksi ravintoa?

juuri + mukula 34 tasan!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

loppusuora

Ajatella, enää 48 päivää jäljellä. Vieläkään en ole aloittanut vaatteiden pyykkäystä. Sairaalakassinkin pakkaaminen odottaa vielä. Vau-kirjassa käskettiin miestä patistamaan, että homma tulee hoidettua. Eipä ole tuo jaksanut muistuttaa. :-) Pakkaan tavarat kamerareppuun niin tulee ainakin kamera sitten matkaan. Pitäisi vielä kouluttaa miestä tuohon kuvaajan tehtävään, kun tuskin itse pystyy tällä kertaa sitä hommaa hoitelemaan.. ainakaan tietyssä vaiheessa. Ja olisi kai se kiva, jos olisi kerrankin kuvia minustakin - tai sitten ei (hikinen, limainen, kakkainen jne. minä). Täytyy vielä tuumailla.

Muuten on olo ihan hyvä, mutta tuonne oikeaan keuhkoon pistää, johonkin tuonne alimman kylkiluun paikkeille. Kohtu on sinnepäin kovasti kallellaan ja Mukulan takapuoli on ilmeisesti sijoittautunut sinne. Vasemmalla puolella olisi tilaa vaikka muille jakaa. Varsinkin kun jotain syö niin pistos pahenee, kun vatsalaukkukin vaatii oman tilansa jostain. Olen yrittänyt työnnellä Mukulaa vähän muuallekin, mutta paras paikka taitaa ilmeisesti olla juurikin tuossa, kun palaa takaisin hetken kuluttua.

Viikonloppuna punnitsin töissä painon (meillä ei ole kotona vaakaa) ja vaatteet päällä näytti 69,2 kg. Viimeisimmällä neuvolakäynnillä oli 100g enemmän. Tietysti kyseessä on eri vaaka, mutta tuntuu kyllä muutenkin, että paino ei ole viime aikoina noussut. Ei kertakaikkiaan pysty syömään kovin paljon. Sitten taas yöllä saattaa olla nälkäinen. Yöllä on tullut muutenkin taas valvoskeltua. Mukula aloittaa jumppatuokionsa jossain vaiheessa yön aikana ja silloin on yleensä pakko nousta ylös, kun maha hytkyy ja tutisee. Onneksi netti tarjoaa yöllistä seuraa, ja samalla voi vaikka pari leipääkin haukkaista. Närästys on vaihteeksi jäänyt jonnekin - onneksi!

Perjantaina on neuvola. Pitää muistaa ottaa muutama rautatabletti sitä ennen. :-) Pissatikut eivät ole onneksi näyttäneet positiivista ja verenpainekin on ollut hyvä. Mikä lie anomalia silloin edellisellä neuvolakäynnillä.

Tänään tulee naapurin 3kk poika hoitoon. Harmi kun ei voi harjoitella kantoliinan kanssa, kun on tuo oma pötsi sen verran tiellä. :-)

juuri + mukula 33+1

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

ratkaisua uniongelmiin

Minua on vaivannut jonkin asteinen unettomuus ainakin jo joulusta alkaen. Muistan nimittäin tuolloin valitelleeni asiaa äidilleni. Alussa syynä oli levottomat jalat, jossain vaiheessa kipeä selkä ja välillä ei vain nukuttanut. Magnesiumia olen popsinut jo jonkin aikaa ja jalat eivät ole olleet enää niin levottamat. Silti välillä tuntuu, että mahastani on joku yhteys jalkojen hermoihin ja Mukula saa jalkani levottomiksi potkiskelemalla noita hermoja - olen kuin joku hiton puppet-nukke. :-)

Olen tässä jo jonkin aikaa nukkunut pikkuhuoneemme lattialla olevilla patjoilla. Patjat ovat jääneet sinne jonkun yövieraamme jäljiltä ja olen jossain vaiheessa yötä hiippaillut sinne nukkumaan. Syynä on se, että kallis futon-patjamme on ilmeisestikin aivan liian kova raskaana olevalle, kun taas noilla varmaan 30 vuotta vanhoilla rupusilla patjoilla pystyn nukkumaan jopa selälläni!!! Eilen sitten mies raahasi nuo patjat futonille minun puolelleni. Eli nukuin ! viime yön siis omassa sängyssä miehen vieressä. Minulla kuitenkin on sellainen parinkymmenen sentin korotus, joten ihan vieretysten nukkumisesta ei tule mitään. Mutta otettakoon tämä vaikka jonkinlaisena harjoituksena tulevaa varten. Eli vaikka miten futoneita suositellaan selkäoireisille niin en kyllä omakohtaisesta kokemuksestani suosita raskausoireisille. :-) Jospa tämä uniongelma tästä vähän helpottaisi.

Paitsi.. viime yönä Mukula intoutui siinä viiden jälkeen riehumaan niin kovasti, että minun piti nousta tunniksi ylös hieman nettailemaan. Sitten taas jatkoimme uniamme molemmat.

juuri + mukula 32+1 (ei ole enää paljon jäljellä)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

vaunut viimeinkin

Mahatauti meni sitten ohi sellaisella 12h oksentelulla. En kyllä suosittele kenellekään, varsinkaan raskaana oleville. Iltapäivällä heikotus oli vielä niin kova, että lehteäkään ei jaksanut lukea, kun sivut tuntuivat liian raskailta kääntää. Mutta tulipahan suolisto ainakin puhdisttua. :-)

Perjantaina oli neuvolakäynti. Kaikki oli muuten hyvin, mutta liityin pissatikkuilijoiden kerhoon, eli proteiini oli yhdellä plussalla. Lisäksi verenpaine oli ihan pikkasen noussut, joten neuvolan täti antoi mukaan vielä verenpainemittarinkin. Nyt olen kahtena aamuna pissinyt tikkuun ja normaalia näyttää. Lisäksi verenpaine on ollut kotimittauksilla alempi kuin neuvolassa. Eli taisi olla tuo perjantai-aamuinen vain poikkeama. Mutta seuraillaan tilannetta.

SF-mitta ei ollut niin hurja kuin viimeksi (28 viikolla 28). Täti sai arvoksi 29,5 mikä valuu jo sinne keskikäyrän tuntumaan. Kuten arvelinkin, kohdun korkein kohta on tällä hetkellä oikean kyljen alla. Painaa nimittäin ikävästi tuonne kylkiluihin. Sydänäänet kuuluivat hyvin ja 140 se paukutti siellä menemään. <3

Perjantaina käytiin myös Haaparannassa ja mukaan tarttui vaunut. Jee, viimeinkin! Valinta oli Brion Happy oliivinvihreällä istuinosalla ja ruskealla kovalla kopalla. Mikähän tuon kombinaation nimitys nyt oikein on.. se koppa kuitenkin siis tungetaan tuonne istuinosan sisään ja sitten kun peipi kasvaa niin koppa heivataan pois. Ajattelimme ensin pehmeää kantokassia, mutta koska niitä ei ruskeana ollut varastossa niin otettiin sitten tuo kova. Mikä varmaankin loppujen lopuksi oli parempi valinta. Runkona Compact, että mahdutaan hissiin.
Lisäksi ostettiin hoitoalusta. Tasoahan ei tarvita, kun pesukoneen päällys hoitaa sitä virkaa. (ja tulihan sitä Ikeassakin käytyä, ja sieltä pinnasängyn reunapehmusteet ja vauvansängyn pussilakana, kun mies välttämättä halusi :-D)

Sänky ja turvakaukalo saadaan veljeltäni ja sitteri kavereilta. Mitä muuta sitä vielä tarvisi?

juuri + mukula 31+5