yksi kuukausi

Piip täyttää tänään yhden kuukauden. Olisin halunnut kirjoittaa tänne muistiin kaiken. Sen pakahduttavan onnen tunteen, kun vain tuijottelee nukkuvaa vauvaa, tai sen turhautumisen, kun vauva vain parkuu eikä halua nukahtaa (näitä kertoja ei onneksi ole ollut monta). Mutta arvatenkin minulla on ollut parempaakin tekemistä kuin raportoida tänne (kuten tuijotella sitä vauvaa). Mutta tänään Piip täyttää yhden kuukauden ja sen kunniaksi päätin viimeinkin kirjoittaa tänne jotain.

Ensinnäkin vauvalle pitäisi keksiä joku nimi, jota voisin käyttää täällä. Virallinen nimenantotilaisuus on vasta ensi viikon lauantaina, mutta en aio käyttää oikeaa nimeä täällä. Mukula-nimitys, joka oli käytössä raskausajan merkinnöissä, ei koskaan oikein ole tuntunut hyvältä. Ja tuo Piip, jota tämän merkinnän ensimmäisessä kappaleessa käytän, ei ole kovin hyvä, koska sen taivuttaminen on hankalaa. Mutta mitään ei tule mieleen.. (käytän Piip-nimeä vielä tämän merkinnän ajan)

Piip on kasvanut hurjasti. Syntymäpainohan oli 3465 g ja jo 12 päivän ikäisenä Piip painoi likemmäs 4 kiloa (3990 g). Tänään on 1-kuukautisneuvola ja epäilen viisi kiloa täyttyneen tai olevan ainakin hyvin lähellä. Ei ole enää mikään äidin pikku rimppakinttu, vaan huomaa miten jäntevyyttä on tullut lisää - etenkin keskivartalolle. Täysimetyksellä olla tähän asti menty, mutta tarkoituksena olisi hieman myös alkaa harjoitella pullosta syömistä (äidinmaitoa). En vain ymmärrä, miten sen olisi tarkoitus onnistua, sillä tuttikaan ei Piipille kelpaa ja lisäksi huomasin, että pullon tutissa oleva reikä on iso! Eihän sitä tarvitse edes imeä, kun maitoa tippasee itsekseen (niin tekee kyllä minun rintanikin, mutta niitä pitää kuitenkin aluksi hieman imeä).

Nukkumisen suhteen Piip on kyllä melkoisen helppo tapaus. Eilen sain sen nukahtamaan kahdeksan aikoihin ja nyt aamulla heräsi puoli seitsemältä. Toki tuohon yöhön kuuluu useampia tankkauskertoja, mutta koska Piip nukkuu meidän keskellä, ei minulla ole mitään mielikuvia, kuinka monta syöntikertaa yössä tulee. Olen kuullut monenlaisia mielipiteitä perhepedistä, mutta ainakin meille tämä on ollut toimiva ratkaisu. En tiedä, miten sitten, kun Piip oppii pörimään ja ryömimään. Onneksi sänky ei ole korkea. Taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun Piip on suostunut omassa sängyssään edes hetken nukkumaan. Turhaako ostin hyvän (ja kalliin!) patjan? :-)

Piip on asunut kanssamme (masuaikaa lukuunottamatta) vasta kuukauden, mutta tuntuu jo ihan kuin olisi ollut meillä aina. Kovin on rakas tuo mussukka!

(tunnin päästä se neuvola, pitää herättää pieni.. arg)