torstai 4. lokakuuta 2007

voihan itku

Onko nämä nyt ne kuuluisat hormonit, jotka saavat aikaan sen, että jatkuvasti on kyyneleet silmissä. Olen aiemminkin ollut kova pillittämään, mutta siihen on tarvittu yleensä jokin herkistävä tekijä - surullinen tai iloinen. Nyt näiden tekijöiden lisäksi kyynelehdintää saa aikaan monet muutkin asiat, pääasiallisesti kuitenkin se, että on vain jotenkin niin kurjaa. En osaa tarkemmin selittää miksi olotila on tällainen, vaikka periaatteessa kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Pistetään siis niiden hormonien piikkiin. Kurjat hormonit! *yhyy*

Mutta onhan meillä tässä näitä suuria muutoksia tulossa, mikä varmasti aiheuttaa osiltaan stressiä. Suurimpana muutoksena tietysti mukula, joka kaikessa ihanuudessaan pistää huolehdituttamaan sillä, että onko kaikki varmasti kunnossa ja mukula ainakin suht koht terve. 11. päivään mennessä pitäisi päättää veriseulan ottamisesta, mies ehdottelee niskaturvotus-ultrausta ja minä mietin, että onko parempi elää tietämättömyydessä ja ottaa asiat sellaisina kuin ne vastaan tulevat.

Seuraavaksi suurin asia elämässämme on ensimmäisen oman asunnon ostaminen. Kauppakirjat allekirjoitettiin eilen. Huolestuttaa onko asunto kunnossa, sillä keväällä suoritetuissa kosteusmittauksissa oli havaittu jotain pientä kosteutta, mutta joka kuulemma menee normaalin kosteuden piikkiin. Ja mittaus oli suoritettu pintamittauksena, joka nyt ei paljon mitään edes kerro. Olen tänään soitellut isännöitsijälle, kosteusmittaajalle ja nykyisiä asukkaita edeltävälle asukkaalle, joka pesuhuoneremontin on tehnyt. Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta silti pelottaa, kun on saanut kuulla niin paljon juttua ongelmista asuntojen kanssa. Ja asunnonostosta tietysti seuraa huolta siitä, miten rahat riittävät, varsinkin kun minun tuloni ovat varsin heikot ja mukulan myötä rahavirrat eivät ainakaan kasva (siis virta meillepäin, poispäin kyllä varmastikin virtaa enemmän kuin tulee).

Ja opinnot pitäisi saada päätökseen. Kovin paljon ei enää olisi tehtävää, mutta kun koko ajan väsyttää ja kurjistuttaa niin on helpompaa tehdä jotain kepeämpää ja vähemmän aivokapasiteettia vaativaa. Ja tällä motivaatio- ja energiakapasiteetilla pitäisi vielä sitten valmistumisen jälkeen töitä löytää, että saisi äitiyspäivärahan kohdalleen.

Nyt pistää mietityttämään sekin, että miten tällainen murehtiminen pikku-mukulaan vaikuttaa. Stressaava äiti saa aikaan stressi-herkkiä lapsia sanottiin jossain. Nyt siis lähdenkin ajattelemaan positiivisia ajatuksia ja juomaan jotain sillä tämän kirjoittaminen sai taas aikaan sellaiset Niagaran putoukset, että kohta seurauksena on nestehukka.

juuri + mukula 10 + 2

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen ollut ihan ihmeen tasainen nyt raskausaikana. Yllättävimpiä (ja ainoita) kertoja oli, kun tässä joku päivä katsoin Tartu mikkiin -ohjelmaa ja repesin kesken kaiken hillittömään itkuun. Epäilen, että pari kappaletta painoi jotain herkkää kohtaa minussa. Huvitti yhtä aikaa, kun kyyneleet ryöppysivät.

Itsekin olen stressi-herkkä luonteeltani, mutta onneksi nyt on melko tasainen elämänvaihe menossa. Jäädään vielä vuokralle ja opinnot sain valmiiksi keväällä, kun olin jo töissä. Sinulla on monta mietittävää, joten enpä ihmettele, jos olo on erityisen herkkä.

Koitetaan näiden tulevien vauvojen kanssa vain luottaa siihen, että kaikki menee niin kuin pitääkin. :)