neuvolalääkäri

Eilen oli siis se kauan odotettu (ja pelätty) neuvolalääkäri. Ensin kuitenkin poikkesin terveydenhoitajan luokse. Pissanäyte oli puhdas ja vertakin saatiin otettua tällä kertaa (viimeksihän suonet menivät tukkoon ja kieltäytyivät yhteistyöstä). Paino oli noussut 576 g /viikko :-o. Öh, kyllähän minä ihan hyvin olen syönyt, mutta että noin hyvin!! Ja tämän siitä saa, kun on karkki- ja limsalakossa, ja sen kaljanlipittämisenkin on joutunut jättämään pois. Heti se painossa näkyy - ylöspäin mennään. (nyt täytyy vain uskoa, että se edellisenä iltana syömä tuhti ateria oli vielä suolistossa nostamassa painoa).

Sitten olikin aika siirtyä sinne neuvolalääkärin puolelle. Visiitti oli aika nopea, mutta kaikki oli kunnossa. Kohtu tuntui pinkeältä (?) . Ensin lääkäri kysyi, että vastaako varmasti viikkoja, siis kai tarkoitti, että onko hedelmöitysajankohta aivan varma. Ilmeisesti tuntui liian pinkeältä. Mutta sitten kuitenkin jo perui sanomisiaan ja totesi, että vastaa viikkoja. ??? Ota tuosta nyt selvää. Papa-näytekin tuli viimeinkin otettua (täytyy hieman häveten myöntää, että minulta ei tähän ikään mennessä ole otettu vielä kertaakaan). Itse näytteenotto ei tuntunut oikeastaan missään. Ainoastaan se levitin - tai mikä lieneekään - oli hieman epämiellyttävä. Eli sekin huoli viimeinkin pois mielenpäältä. Lopuksi oli visiitin kohokohta eli sydänäänien kuuntelu. 160 posotti Mukula menemään, ja hyvältä kuulosti lääkärin mielestä. Minusta puolestani kuulosti ihan kuin joku olisi huohottanut mahassani. :-D On se hassua.

Ainiin, minun pulssini oli 121. Onhan se normaalistikin aina korkea (~90), mutta nyt taisi erityisesti jännittää. Tai sitten se oli vain se ylämäki, jonka olin juuri polkenut ylös saapuessani neuvolaan.

juuri + mukula 12+3

painajainen

Näin unta, missä olin neuvolalääkärin luona. Oli tarkoitus kuunnella sydänääniä, mutta loppujen lopuksi käytössä ollut laite olikin ultra. Lääkäri ei löytänyt mitään ja meni hetkeksi käymään jossain takahuoneessa. Tällöin minä otin laitteen käteeni ja melkein heti löytyi pikkuinen masusta. Samalla hetkellä lääkäri tuli takahuoneesta ja sanoi: "voi ei." Hän katsoi kuvaa tarkemmin, mistä nyt itsekin näin, että sikiöllä oli viisi raajaa, jotka olivat puhkaisseet sikiöpussin. Raajoissa näkyi kynnet, jotka olivat lähes sormien mittaiset, ruskeat ja rumat. Itkin ja itkin niin kauan, että en enää saanut hengitettyä. Tähän heräsin.

Torstaina neuvolalääkäri.

juuri + mukula 11+6

eilen anoppilassa

Jännää huomata, miten suuri asia isovanhemmiksi tuleminen miehen vanhemmille taitaa loppujen lopuksi olla. Koskaan he eivät ole meitä hoputtaneet ja kyselleet, että milloinkas niitä lapsia alkaa tulla, mutta ovat kai salaa pikku hiljaa jo miettineet ja toivoneet, että olisi jo aika. Eilen oltiin miehen kanssa anoppilassa talvirenkaita vaihtamasa. Kun mies ja miehen äiti hääräsivät ulkona auton kimpussa, alkoi miehen isä esitellä minulle vauvakirjaa mieheni lapsuudesta. Eivät ääneen sano, mutta elkeillään ja teoillaan kuitenkin osoittavat, että on suuri asia heille kyseessä. Miehelle oli äitinsä sanonut, että Claudia olisi hyvä nimi. *haha* Never, sanon minä!

Ensi viikolla lääkärineuvola. Toivottavasti hoitajat eivät lakkoile - tai en tiedä vaikuttaisiko lakko lääkärineuvolaan - mutta ei ole kivaa, jos aikataulut menevät myttyyn ja seuraavan kerran neuvolaan pääsee ties milloin.

juuri + mukula 11 + 2

uutinen leviää

Minunkin vanhemmilleni on sitten kerrottu, ja hehän olivat kovin iloisia, kun kuulivat kolmannen kerran tulevansa isovanhemmiksi. Uutinen ei kuitenkaan ollut niin shokeraava heille kuin miehen vanhemmille. :-)

Mies sitten kertoi samantien myös työkavereilleen ja siellä jo suunnitellaan oman päivähoitajan palkkaamista, kun vuoden sisään neljälle työntekijälle on tullut/tulee perheenlisäystä. Eikä välttämättä mikään huono idea. Tilastot ovat muuten tällä hetkellä: kaksi tyttöä syntynyt jo, yksi poika vielä mahassa marraskuuhun saakka, ja sitten tämä meidän Mukula, jonka sukupuolesta ei vielä ole tarkempaa tietoa, mutta toimitusaikahan oli siinä huhtikuun lopulla. Tasapainon vuoksi olisi kai pojan vuoro, mutta saa nähdä.

Mies on tuollainen lörppä, mutta minä sen sijaan en ole vieläkään uskaltanut kavereilleni kertoa. Jotenkin olen aina ajatellut kaikista asioista, että niillä on suurempi todennäköisyys mennä pieleen mitä enemmän asiasta kertoo ja leuhottaa. Mutta ei kai tätä voi ihan sinne huhtikuulle salailla - ellei sitten lukkiudu kotiin siihen saakka - joten pitää kai pikku hiljaa minunkin rohjeta. Toisaalta on myös niin ihanaa pitää oma pieni (=suuri) salaisuus ja myhäillä vaan, että minäpäs tiedän jotain mitä te muut ette.

Huomenna on muuten viimeinen päivä veriseerumimittauksen tekemiselle. Jää ehkä menemättä. En pysty ajattelemaan sitä tilannetta, että testi näyttäisi jotain ja pitäisi tehdä päätöksiä raskauden jatkamisesta/keskeyttämisestä. Otamme siis Mukulan vastaan sellaisena kuin tulee (toivomme kuitenkin suhteellisen hyviä unenlahjoja).

juuri + mukula 11 + 1

ja pahoinvointia

Olen käsittänyt, että raskauden aikainen pahoinvointi hellittää useimmilla näiden raskausviikkojen tietämillä. Kuitenkin, minulla homma taitaa vasta olevan pääsemässä vauhtiin. :-) Vaikka pienoista etomista ja kakomista on ollut jo jonkin aikaa, ensimmäinen varsinainen ulosanti tapahtui vasta perjantai-aamuna. Eihän sitä ollut vielä ehtinyt aamupalaa syödä ja verensokeriaan tasoitella, joten näin sitten pääsi käymään. Nyt onkin ollut kiire nousta ja vääntää sapuskat esille - mikä on sinänsä erikoista, sillä ennen en juuri koskaan vaivautunut aamupalaa syömään. Nyt on jopa pakko tai muuten saa odotella kutsumattomia vieraita. Mies vähän lupaili aamiaista vuoteeseen, mutta sitä ihmettä saa kyllä odotella.

Huomenna näemme minun vanhempani ja uutinen paljastettakoon myös heille. Mukula täyttää silloin tasan 11 viikkoa.

juuri + mukula 10+6

voihan itku

Onko nämä nyt ne kuuluisat hormonit, jotka saavat aikaan sen, että jatkuvasti on kyyneleet silmissä. Olen aiemminkin ollut kova pillittämään, mutta siihen on tarvittu yleensä jokin herkistävä tekijä - surullinen tai iloinen. Nyt näiden tekijöiden lisäksi kyynelehdintää saa aikaan monet muutkin asiat, pääasiallisesti kuitenkin se, että on vain jotenkin niin kurjaa. En osaa tarkemmin selittää miksi olotila on tällainen, vaikka periaatteessa kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Pistetään siis niiden hormonien piikkiin. Kurjat hormonit! *yhyy*

Mutta onhan meillä tässä näitä suuria muutoksia tulossa, mikä varmasti aiheuttaa osiltaan stressiä. Suurimpana muutoksena tietysti mukula, joka kaikessa ihanuudessaan pistää huolehdituttamaan sillä, että onko kaikki varmasti kunnossa ja mukula ainakin suht koht terve. 11. päivään mennessä pitäisi päättää veriseulan ottamisesta, mies ehdottelee niskaturvotus-ultrausta ja minä mietin, että onko parempi elää tietämättömyydessä ja ottaa asiat sellaisina kuin ne vastaan tulevat.

Seuraavaksi suurin asia elämässämme on ensimmäisen oman asunnon ostaminen. Kauppakirjat allekirjoitettiin eilen. Huolestuttaa onko asunto kunnossa, sillä keväällä suoritetuissa kosteusmittauksissa oli havaittu jotain pientä kosteutta, mutta joka kuulemma menee normaalin kosteuden piikkiin. Ja mittaus oli suoritettu pintamittauksena, joka nyt ei paljon mitään edes kerro. Olen tänään soitellut isännöitsijälle, kosteusmittaajalle ja nykyisiä asukkaita edeltävälle asukkaalle, joka pesuhuoneremontin on tehnyt. Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta silti pelottaa, kun on saanut kuulla niin paljon juttua ongelmista asuntojen kanssa. Ja asunnonostosta tietysti seuraa huolta siitä, miten rahat riittävät, varsinkin kun minun tuloni ovat varsin heikot ja mukulan myötä rahavirrat eivät ainakaan kasva (siis virta meillepäin, poispäin kyllä varmastikin virtaa enemmän kuin tulee).

Ja opinnot pitäisi saada päätökseen. Kovin paljon ei enää olisi tehtävää, mutta kun koko ajan väsyttää ja kurjistuttaa niin on helpompaa tehdä jotain kepeämpää ja vähemmän aivokapasiteettia vaativaa. Ja tällä motivaatio- ja energiakapasiteetilla pitäisi vielä sitten valmistumisen jälkeen töitä löytää, että saisi äitiyspäivärahan kohdalleen.

Nyt pistää mietityttämään sekin, että miten tällainen murehtiminen pikku-mukulaan vaikuttaa. Stressaava äiti saa aikaan stressi-herkkiä lapsia sanottiin jossain. Nyt siis lähdenkin ajattelemaan positiivisia ajatuksia ja juomaan jotain sillä tämän kirjoittaminen sai taas aikaan sellaiset Niagaran putoukset, että kohta seurauksena on nestehukka.

juuri + mukula 10 + 2

salaisuus paljastuu

Sunnuntaina sitten kerrottiin suuri salaisuutemme miehen perheelle. Vastaanotto oli innostunutta, sillä onhan kyseessä miehen vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. Samalla taisi olla pienoinen shokki tulevalle mummolle, sillä piti ottaa pari lasillista konjakkia uutisen päälle. :-) Iltaan mennessä mitä ilmeisemmin koko miehen suku oli saanut tietää asiasta sillä nukkumaan mennessä saimme onnitteluviestin miehen serkulta, joille on tulossa vauva helmikuussa. Minun vanhemmilleni kerromme vasta ensi viikolla, sillä emme näe heitä sitä ennen. Uutinen ei varmaankaan kuitenkaan ole niin suuri heille, sillä onhan heillä jo kokemusta kahden lapsenlapsen verran.

Maanantaina oli sitten se ensimmäinen neuvolakäyntikin. Aikaa vierähti sellaiset 1,5 h ja oli oikein mukavaa, ettei ollut mikään kiire minnekään. Asiat käytiin rauhassa läpi. Täti oli erittäin mukava, joten toivotaan vain, että näin olisi uudessakin neuvolassa. Arvot olivat kohdallaan ja mukulan syke kuului jälleen hienosti (180 edelleen). Oli ensimmäinen kerta miehelle, kun sai kuulla mukulan ääniä - onhan se niin hienoa kuulla vahva jumputus ja samalla saada tietää, että kaikki on hyvin. Ultra-aika on vasta marraskuun lopulla, joten sinne asti joutuu odottelemaan, kunnes seuraavan kerran mukulan pääsee näkemään. Onneksi on noita viime viikkoisia kuvia, joita voi sillä välin tuijotella. <3

Mukula on nyt sitten virallisesti sikiö, eikä enää mikään alkio.

juuri + mukula 10+1